Etusivu » Referenssit » K-Rauta Kuninkoja / Sami Aalto

K-rauta Kuninkoja avasi uuden myymälänsä maaliskuussa 2008. Mielikuva rautakaupasta harkkoja, lautoja ja ruuveja myyvänä pikkuliikkeenä on mennyttä aikaa, sillä kauppias Sami Aallon mukaan uusi K-rauta Kuninkoja on sisustamisen ja rakentamisen tavaratalo. Myymälässä on erityisesti panostettu sisustustuotteisiin, ja valikoimissa on myös paljon puutarhatuotteita.
— Asiakkailta on tullut palautetta, että kun he ensimmäistä kertaa käyvät tässä uudessa myymälässä, monet pysähtyvät jo sisääntullessaan käytävällä ja ihastelevat, että täällähän on kaikkea hienoa ja paikka on kiva ja valoisa, naurahtaa Aalto.
Samaa tunnelmaa Aalto haluaa välittää myös mainonnalla. Aalto koki Opasmedian virtuaalikierroksen mielenkiintoiseksi tuotteeksi, jolla pystyy paitsi esittelemään myymälän kokonaisuudessaan virtuaalisesti, myös erottumaan kilpailijoista.
— Alamme tuotteisiin ja ostopaikkoihin liittyvää tietoa haetaan yhä enemmän verkosta. Tällä pystyy välittämään myymälämme parhaat puolet verkossa kotisohville ja työpaikoille myös sellaisille asiakkaille, jotka eivät ole täällä vielä käyneet, Aalto uskoo.
Sami Aalto pitää näkyvyyttä yrityshakemistossa myös hyvänä keinona päästä hakukoneiden hakutuloksissa esille.
— Uskon että tässä saadaan samalla varmistettua verkkonäkyvyyttä hakukoneissa. Myös omille kotisivuillemme tulee lisäarvoa, kun tämä virtuaalikierros linkitetään niihin ja meiltä lähteviin sähköposteihin.
— On tärkeää, että kun ihmiset löytävät meidät hakutulosten alkupäästä, kun hakevat esimerkiksi Googlesta palveluita. Ensimmäiset kolme riviä ovat parhaat paikat, ja kakkossivulla tuloksissa on täysin turhaa olla.

Virtuaalivieraisille sisustamisen ja rakentamisen tavarataloon© OPASMEDIA - Palaute | Yhteystiedot | Mediatiedot | Tietoja oppaasta